Sivut


keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Alku viikon puuhailuja

Ollaan oltu Mossin kanssa kylässä isäni luona. Moss on saanut nauttia omakotitalon ihanuudesta eli pihalla vapaana juoksemisesta oikein kunnolla.
Käytiin Mossin kanssa rokotuksissakin, Moss käyttäytyi ihan hyvin eläinlääkärissä. Pistosta ei edes huomannut ja sirua, kun luettiin  niin Moss alkoi pelleilemään.. Eläinlääkärinkin nauroi sille, että nyt se huijaa ja pelleilee. Moss muka "pelkäsi" sirun lukijaa ja lähti pakoon. No namilla sen houkuttelin takaisin niin unohti koko jutun, kun kukaan meistä ei reagoinnut sen käytökseen säälivästi.
Painoa oli 32.6 Kg ja eläinlääkäri totesi, että eläinlääkärin mielestä ihanne painossa ja ei yhtään saisi tulla lisää. Koirien kuulemma kuuluu olla sporttisia laiheliinejä.

Näin meillä istutaan sohvalla


Käytiin myös parina päivänä hiihtämässä melkein umpihangessa. Yritin Mossia vedätyttää, mutta kun se pinkoo ihan täysiä ja mäkiä oli ja latua ei ollut vedetty niin enhän mä pysynyt pystyssä. Sai koira juosta vapaana ja nauttia olostaan. Molemmat hiihto kerrat menivät todella hyvin ja saatiin vetotreeniäkin molemmilla kerroilla vähäsen. Hommastahan ei tullut mitään jos isäni hiihti edessä... Moss ei halua, että kukaan on edellä ja vetää ihan täysiä, jotta pääsisi ohi. KUN minä kaaduin niin Moss sekosi täysin.. Se vaan hyppipaikalla ilmaan ja hakkui. Sillä taisi nousta, joku vietti niin korkeaksi, että ei pysynyt nahoissa. Tuosta koirasta saisi niin loistavan valjakkokoiran. Jostain, kun sellaisen löytäisi.

Näin sitä mennään


Kuvan laatu hiukan huono

Tekemisen riemu välittyy.. vaikka kuva on epätarkka


Tänään päätin kokeilla miten se pulkan veto sujuu. Sujuuhan se, kun luonnostaan. Moss pinkoo täysiä eteenpäin ja minä nautin kyydistä. Nyt on pulkka kotonakin, että jos sitä jaksaisi mennä pulkkailemaan joka päivä vähäsen.  Ihanaa, kun noita koiria on joskus useampi niin päästään kunnolla vedättämään.

Lisäsin kuvat, jotka laadultaan hiekunhuonoja...

torstai 23. helmikuuta 2012

Cujon ja Kiiran kanssa tottistelemassa ja ennen kaikkea puistossa riekkumassa!

No niin.. Oon jo pari päivää yrittänyt kirjoitella, mutta en ole saanut blogia toimimaan oikein.

Tiistaina käytiin treenailemassa läheisellä koululla Cujon ja Kiiran kanssa. Kivaa oli ja tarpeellista.
Meno matka taas yhtä katastrofia, koska Moss ei malta kävellä, kun muut on vierellä. Paremmin se kumminkin meni kun viime kävely. Juna matka meni täydellisesti!

Treenailtiin toistamiseen irti. Moss pysy luonani ja keskittyi taas paremmin, kun viimeksi. Otettiin seurauttamista jo 15m päästä Cujosta ja poika ei vilkassukkaan Cujoon. Hyvä Moss! Otettiin jonkin verran paikkamakua naama muiden leikkimisiin päin ja hyvin se pysy paikoillaan. Yhden kerran lähti treenin aikana pinkomaan täysiä muiden luokse.. alitajunta yllätti minut ja suustani pääsi kamala karjaisu. Kyllä se koira tuli nopeasti takaisin, tosin ei montaa metriä ehtinyt edetä ja ei yrittänyt uudestaan. Cujokin taisi vähän säpsähtää karjasuani..

Puistossa saatiin leikkiä rauhassa kolmistaan. Kyllä Kiira oli vähän kiinnostava neiti.. Kiira on sentään 7kk vanha belgi narttu. Leikit pysyi kauniina ja Moss yritti taas kaikensa kantaa keppejä meille.


Nyt ke ja to ollaan vaan oltu. Tietty treenailtu jotain pientä lenkeillä ja leikitty puistossa. On se kiva repiä patukkaa kilpaa. Hyvää liikuntaa myös minulle. Pitäisi muistaa leikkiä joka päivä kunnolla, varsinkin kun tuota yhtä ei siihen tarvi houkutella. Leikki on parasta treeniä.

torstai 16. helmikuuta 2012

Treenia taas

Tänään päästiin taas treenailemaan Cujon kanssa. Meni tosi hienosti. Otettiin kentällä etäisyyttä (ehkä 70m), niin ei tarvinnut tehdä kontaktiharjoituksia vaan Moss pysyi vapaana minun luona tekemässä asioita. Edistytty siis ollaan.
 Ihanaa, että se teki kunnolla liikkeet, koska pystyi keskittymään niiden suorittamiseen. Voi, kun tuntuu hyvältä.. olin vähän epätoivoinen, että jos ei ollenkaan pysty keskittymään toisen koiran läsnäollessa tai pelkäsin sitä että siinä menee ikuisuus totuttaa. Mutta mitä, neljännellä kerralla onnistui näin hyvin. Tästä taas jatketaan.

Harjoiteltiin perus seuraamisia, käännöksiä, sivulle tuloa, jääviä, tänne tuloa ja "lelun jättämistä paikoilleen, temputus ja vapaa".

Lopuksi Moss pääsi juoksemaan puistoon puoleksi toista tunniksi. Kyllä se juoksi ja leikki iloisena. Jäänyt tällä viikolla vähemmälle liikunnalle niin teki tosi hyvää.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Häiriötreeniä Cujon kanssa

Heh, piti pitää vähän taukoa näistä koulutus jutuista, eipä oikeastaan mitään olla viikkoon tehtykkään... Lähdettiin kuitenkin tänään Cujon kanssa treenailee. Moss menee ihan sekaisin kaikista muista koirista, joten ollaankin treenin tarpeessa.

Alku meni siihen vaan, että palkkasin Mossia kun keskittyi muhun, eikä Cujoon. Homma lähti sitten käyntiin pikku hiljalleen, kun Moss ymmärsi, että on kannattavempaa työskennellä minun kanssa, kun yrittää päästä leikkimään Cujon kanssa.

Lopuksi saatiin ihan onnistuneita seurauttamisia jopa hyvin läheltä Cujoa, niin se treenaaminen alkaa toisen koiran kanssa. Tarkoituksena olisi päästä taas ensi viikolla Cujon kanssa treenaamaan ja toivottavasti mahdollisimman usein.

Lopuksi mentiin onnistuneiden treenien jälkeen puistoon riekkumaan. Koirat nautti ja saivat tavata kaiken näköistä ja kokoista kaveria. Hienosti meni ulkoilessa kaksi ja puoli tuntia.
Päästiin taas Mossin kanssa harjoittelemaan juna käyttäytymistä molempiin suuntiin.. Hurjat 5 min molempiin suuntiin. Pahintahan on se junaan nouseminen. (rako raiteen ja junan välissä, liukas se lattia osuus, sitten on heti ritiläporras ja sitten taas liukas junan lattia ja kaiken lisäksi koko ovi on kapea) Tälle kertaa Moss meni reippaasti junaan, viime kerralla, kun junamatkailusta oli kulunut jo aikaa niin vähä jännitti.

On tuo Moss hauskakin.. saatiin viimeinkin sohva olohuoneeseen.. Nyt, jos mie makaan siinä, niin Moss tulee nukkumaan minun päälle. Ei tarvi palella, sen verran tuo karva peitto lämmittää. On se vaan aika hellyyttävä, kun se oikein painautuu minuun kiinni ja sulkee silmänsä tyytyväisenä. Ihme sylikoira.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Kurssilla

Huh, huh.. Kuinka rankkaa. Istuttu koko viikonloppu siellä kurssilla. Paljon on taas päässä uusia ajatuksia. Tästä ei ole tulossa helppo kurssi.. se on tietty hyvä, että saa kaiken oivaltaa itse ja tehdä sen eteen töitä. Oppii ja oppii varmasti. Tulee myös helpottamaan Mossin ja mun elämää, kun mamma oppii lukemaan ja helpottamaan koiran elämää ihan uudella tavalla.

Moss on tietty saanut olla koko viikonlopun mukana. Lauantaina oli vähän kierroksilla, mutta tänään on vaan nukkunut neljä tassua kohti taivasta ja tietty suoriutunut harjoituksista kiitettävästi. Taas mulle kerrottiin, että mulla on älykäs koira. Vaikka sen tiedän, niin en osaa hyödyntää sitä oikein.. tai lähinnä Moss osaa hyödyntää sitä  liikaa  (omistajan vajavaisuutta).. :D

No läksyä on paljon ja opittavaa vielä enemmän. Katsotaan missä pisteessä ollaan puolentoista vuoden päästä, kun saadaan kurssi päätökseen.