Sivut


torstai 31. toukokuuta 2012

Hakuilua ja tottista!

Tiistaina käytiin hakuilemassa.
Otetiin pienellä alueella 3 maalimiestä, 2 etukulmaa ja yksi takakulma.
1. maalimies haettiin hajulla ja lähetettiin.. Moss haahuili omiaan, kunnes lopulta löysi sen.
2. maalimies haettiin hajulla ihan vierestä ja siirryttiin keskilinjalle lähettämään koira.. Moss haahuili jonkin verran, mutta löysi ihan jopa hyvin maalimiehen.
3. maalimies otettiin erilailla haahulujen vuoksi ja kokeiltiin, että koiraa kutsuttiin eka kerran nimellä, jonka jälkeen se lähetin sen ja sai vielä yhden ääniavun. Meni ihan nappiin. Koira haki suoraan juosten ja nenää käyttäen maalimiehen! Tätä pitää kokeilla ensikerralla ekalla maalimiehellä.

Kotona tottisteltiin keskiviikkona kahdesti. Molemmat kerrat lyhyitä. Taottiin vasemmalla kääntymistä, kun se jostain syystä on taas ollut niin vaikeaa. No muuten koira meni hyvin ja tänne tulon loppuasentokin alkaa olemaan melkein aina suora. :)

Tänään oli tottis- ryhmän harkat. Harjoituspaikkana yleinen puisto nurmialuea. Häiriönä lenkkeiliöitä ja jalkapalloilioita, joiden pallo karkasi usein muutaman metrin päähänmeistä. Lisäksi harjoituksissa oli kaikki koirat paikalla.
Harjoiteltiin aluksi paikkamakuuta muiden vuoron ajan. Tai siis maassa pysymistä mamma vierellä ja yleistä käyttäytymistä. Ihan ok. Pari kertaa karkasi palkalla..
Omalla vuorolla otettiin noutoa ekaa kertaa ulkona, kun meillä koira osaa pitää kapulasta ja osaa noutaa, mutta ei osaa molempia yhdessä. Otettiin parit pitoharjoitukset ja sitten näytin noudon.. Moss teki täydellisen noudon.. paitsi, että mamma oli niin innoissaan, että ei muistanut sanoa irti pyyntöä, mutta muuten! Hyvä siitä ilmeisesti tulee. Lopetin noutoharjoituksen siihen!

Lisäksi otettiin tätä vasemmalla kääntymistä, kun se ei toimi, mutta tänään ei ollut mitään ongelmaa. Eilinen treeni siis toimi. Lisäksi otettiin perus jäävät ja luoksetulo. Meni tosi hyvin. Moss on siitä ihmeellinen, että vaikka perseilee kuinka paljon ja ottaa häiriöön niin, kun töitä aletaan tehdä niin se yleensä pystyy nykyään silti loisto suorituksiin.

Lopuksi otettiin vielä kaupunki osuutta, sillä tavalla, että jätetiin koira kaupan eteen ja muut vahti sitä. Mossille kolme lyhyttä toistoa, koska meinaa alkaa päästelee pieniä itkuääniä. Onnistuttiin kumminkin sillä tavalla, että menin kauppaan ja toinen viitto sieltä pois ennenkun koira oli kamalan levoton.

Hyvät treenit! Viikonloppu ollaankin taas lähiopetuspäivillä ongelmakoirakouluttaja -kurssilla. Katsotaan mitä opitaan!

maanantai 28. toukokuuta 2012

Jäjellä, tottista, uintia ja kesäturkki!

Elikkäs viime viikon to käytiin jälkiporukan kanssa tekemässä jälkeä. Moss ajoi ensimmäisen vieraan ihmisen tekemän jäljen.  Jäljellä, joka askeleella nakkeja pituutta n. 70m, alusta rouhoura. Moss ajoi jäljen keskittyneesti, hyvällä vauhdilla,mutta olisi voinut hiukan kulkea enemmän askeleelta askeleelle ja nenä ihan maassa kiinni. Hyvä suoritus silti!

Perjantaina oltiin tottista Luukissa. Oli kiukkuisia ötököitä. Eka kierros häiriä treenia kahden koiran kanssa parkki paikalla. Otettiin seuraamista, hiukan kulmia ja paikalla makuuta. Hyvin meni!
Toinen kierros esteillä. Moss ekaa kertaa 80 cm esteellä.. Tähän asti hypitty vain tekniikkaa n. 10 cm korkousilla esteillä. Moss tajusi idean heti ja palkitsi taas itsensä hyppimällä edes takaisin, kun hullu. Pari kertaa hyppäsi esteen päälle, mutta tästä ei palkattu niin alkoi hyppäämään kunnolla. Hypystä ei pitäisi siis tulla meidän kompastus kivi!

Lauantaina olin kuuntelemassa faktaa koirasta -seminaaria oli  hyvä. Paljon tuttua asiaa, mutta erittäin hyvät puhujat ja aina oppii jotain uutta! Puhujat  pitivät jokainen sellaisen 2 h mittaisin puheen aiheistaan. Eli puhujina ja aiheine:

Sanni Somppi: Koiran kognitio – mitä koira tajuaa ja tuntee?
David Appleby: Relation to emotions and behaviour problems (tulkataan suomeksi)
Tuire Kaimio: Kuinka koiraa koulutetaan tehokkaasti, turvallisesti ja helposti?



Sunnuntaina oli Mossin onnen päivä. Käytiin taas uimassa joessa, jossa porskutti onnellisena ihan itsekseen. On se nykyään hyvä uimari ja jokaiseen lätäkköön pitää päästä uimaan. Moss hyppäsi jokeen pientareelta kovalla vauhdilla upeita "mahaplätsejä" ja teki omia uintikierroksia, kyllä se nautti. Sen uima asento on todella hyvä. Sen jälkeen pääsi vielä puistoon juoksemaan kaverien kanssa. Kotiin tultaessa yli 2 tunnin ulkoilun jälkeen unimaistui.

Tänään kävin trimmaamassa Mossille kesäturkin. Sen oli niin kuuma heti aamusta, että pahaa teki katsella. Nyt se nauttii lyhyestä turkista sen aikaa, kunnes uusirurkki kasvaa talveksi. Muutama ennen ja jälkeen kuva. Sateen takia en saanut ulkokuvia otettua, joten kuvan laatu huono. Mun pikkulaiheliinista kuvat.


Moss ennen trimmausta

Trimmauksen jälkeen!

Mun laiheliini!



torstai 24. toukokuuta 2012

Haku ja Cujon kanssa tottista!

Tiistaina oltiin hakuilemassa. No oli aika kuuma ilma ja Moss vaikutti olevan hyvässä vireessä.
Ensimmäinen maali mies oli vasemmassa etukulmassa, johon lähdettiin hakemaan hajua. Sai hajun ja lähetin.. Lähti sekoilemaan ihan omaa. Hajua ei sitten ehkä saanut tai ehkä saikin, mutta niin pihalla se vaikutti olevan. Haettiin haju ihan 2 m päästä ja siirrettiin koiraa alueen puoliväliin, josta lähetin. Lähti taas sompailee omiaan.. Haettiin uudestaan haju siitä 2 m päästä ja uudestaan sama.. No nyt lähti vähän sivuun, mutta kiersi juosten maalimiehelle.

Toinen maalimies olikin alueen oikealla puolella laatikossa, tähän sai hajun suhteellisennopeasti ja etene välittömästi maalimiehen luokse. Hyvä suoritus.

Kolmasmaalimies olikin suhteellisen samanlainen, kun ensimmäinen. Haju haettiin kerran ihan läheltä, mutta Moss vain sekoili omiaan. Oli tavallaan kiinnostunut kadonnut. No todennäköisesti kuumuus tai joku vaikutti, koska ei se oikeasti niin pihalla ollut hommasta mitä antoi ymmärtää.. Toinen maalimies nousi kumminkin hyvin. Motivaatio ongelmaakin epäilen, koska sellaista ei ennenkään ole ollut ja selvästi nauttii maalimiehen luona olemisesta, koska sitä on vaikea saada sieltä pois.

Keskiviikko menikin ihanalla nurmikentällä tottistelemassa, jossa oli jonkinverran häiriöö. Treenit ei olleet pitkät. Taukojen kera n. 15min. Ja loppu palkaksi puistoon taas peuhaamaan. Moss ja Cujo leikkivät taas nätisti yhdessä. Antaa junnu-urosten nauttia toisten seurasta niin kauankun se on mahdollista.

Tänään jäljelle!

maanantai 21. toukokuuta 2012

Treenit ja mummoilua maalla

Viime viikko menikin nopeasti. Kävimme tiistaina tottistelemassa espoossa vilkkaalla kentällä. Ne treenit olivat haastavat. Iso hiekkakenttä, jossa kentässä kiinni skeittiparkki ja kenttää kiertää lenkkipolut. Skeittaajia, mopoja ja juoksevia lenkkeiliöitä paljon, lisäksi kentällä oli n. 20 muuta koiraa. No harjoitustahan siitä tuli.



Moss oli jo ihan sekaisin uudesta paikasta, sitten muista koirista ja en meinannut saada siihen mitään yhteyttä. Asiaa "pahensi" muut koirat, jolle heitettiin palloa pitkin kenttää. Pallohullulle muita rakastavalla nuorelle urokselle pikkasen vaikea tilanne. No odotin vaan, että Moss katsoo minuun päin, heti kehu ja palkka. Näin se homma toimi jonkinverran. Vaihdoin palkan palloon niin jojan alkoi homma toimia. Kontaktia, jonkinnäköistä sauraamista, muutamat jäävät ja paikkamakuuta. Lopuksi otettiin avustajan kanssa vielä vauhtiluoksetulo kentän läpi. Onneksi tuli minun luokse! :D Kyllä tuossa potenttiaalia on, kunhan se vähän kasvaa ja saa kokemusta. (puhumattakaan, kun minä kehityn joskus ohjaajana)


Pentu se vielä on!

Juuri voitti!

Keskiviikko illasta ajettiin mummille maalle. Siellä Moss juoksi onnellisena ympäri pihaa koko neljäpäivää. Tehtiin muutamat pikatottikset, moss kävi uimassa joessa ja söi ruohoa.

Lauantaina tein jäljen. Virheistä oppineena jälki meni paljon paremmin. Nakkeja melkein joka askeleella, pituutta joku 70m (ei saanut pidempää) ja kaksi 90 asteen kulmaa ja alustana nurmikko/ sammal. Jälki lähti ihan okei, pientä sähläystä, eka kulma oli vaikea, annoin koiran itse ratkaista sen. Matka jatkui, puolessa välissä matkaa keskittyminen ja tarkkuus paranivat huomattavasti, vauhti hidastui myös. Hienoa työskentelyä ja viimeinen kulma meni täydellisesti. Vaikka näki lopussa häämöttävän luun niin jaksoi silti ajaa askeleet loppuun. Nyt vaan lisää jälkia tekemään!



Kuvia Koirasta, joka on oppinut poseeraamaan!

Tällä viikolla edessä 2 hakutreenit, cujon kanssa tottikset ja jälkitreenit porukassa!


lauantai 12. toukokuuta 2012

Kurssilla ja sun muuta

Oltiin viime viikonloppuna kurssilla Mossin kanssa. Oli taas ongelmakoirakouluttaja koulutuksen lähiopetuspäivä. Oli varsin antoisa viikonloppu taas. Nyt pitää tsempata kunnolla, jotta kaikki oppi jäisi päähän.

Käytiin Tiistaina Mossin kanssa nopeasti puistossa, jossa Moss telmi rhode- vauvan kanssa.. Olivat ihan samalla tasolla. Keskiviikkona käytiiin kävelemässä rauhallinen pidempi lenkki, kunnon nuuskutusten kanssa.
 Tosrtaina käytiin vähä treenailemassa Cujon kanssa, ja Moss toimi loistavasti. Pieni tauko tekee todella hyvää. Otettiin paikallamakuuta, jossa minä hävisin kulman taakse piiloon. Sujuivat oikein hyvin, vaikka Cujo oli häiriönä kauempana ja todella ei sellaista olla tehty missä minä olen piilossa.

Nyt otetaan vaan rennosti ja huomenna Moss pääsee kyläilemään ja juoksemaan "maalle" vapauteen.

torstai 3. toukokuuta 2012

Vappu maalla.

Viikko sitten köytiin tottistelemassa ryhmämme kanssa. Osallistujia oli vähän, mutta saatiimpa itse treenaa enemmän. Oli ihan mukiin menevät treenit. Koira seuras taas liian edessä, joten otettiin pyllynhallinta liikkeitä. Ihan ok. Tällä viikolla treenit jää väliin.Mahdollisesti myös ensiviikolla, koska meillä ei ole autoa käytössä.

Palkkaus

Vino perusasento

Jäävä maahan meno

Luoksetulon loppuasento

Seuraamista kontaktilla

Seuraamista


Lähdettiin La mökille ja tultiin takasin vasta keskiviikko päivänä. Moss nautti vapaudesta ja ulkoilmasta juoksemalla neljäpäivää ulkona päättömänä.. Kyllä se välillä kävi uimassa eli koira oli jatkuvasti märkä.


Siellä se ui

Sieltä se tuli

Ja niin se kuivuu


Otettiin joka päivä pinet tottikset. Koira toimi ihan hyvin, tosin loppua kohden huomasi selkeästi, että oli väsyneempi ja liikkeiden suorittaminen kävi vähä hitaalla.
Teimme myös muutaman lyhyen jäljen. Jäljet meni ihan ok.. tosin mamma ei tajunnut olla ruokkimatta koiraansa ja oli laittanut huonoja nameja maahan niin tarkkuus oli hävinnyt. Vauhtia oli ja jäljellä se pysyi. Onneksi itse oppii koko ajan lisää.. Tietää taas mitä lähtee tekemään tuon kanssa.

Hörökorva 


Komea noutaja


Moss pääsi myös suotuveneilemään. Eipä se siitä erityisesti pitänyt. Halusi vaan juosta ihmistem välillä veneessä, muuten sitä ei oikein innostanut tämä veneily.

Moss on nukkunut eilisestä asti hyvin sikeästi.

Melkein Uros