Sivut


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Cujoa, puistoilua, jälkeä ja metsäilyä

Kaikkea pientä ollaan viikonloppuna ja tänään puuhailtu.
Pitkästä aikaa päästiin Cujoa moikkaamaan.. Piti treenaa kunnon kentällä, mutta se oli harmiksemme aivan läpmärkä.. Siirrettiin treenaamaan viereisiin koirapuistoon, jossa onneksemme ei ollut muita.
Otettiin pienet treenit, joihin Moss keskittyi valtavan hyvin. Ei kiinnostanut hajut, ei Cujo eikä mikään muu, kun MINÄ. Osaa se joskus olla ihana.
Pojat pääsivät riekkumaan keskenään ja saatiin niistä otettua kaverikuvakin. Oli hauskaa ja ihanan lämmin päivä.
Puistoon tuli myös Mossille hurmaava neitokainen.. Pienen pieni sileäkarvainen mäyräkoira. Ensimmäistä kertaa oli minun Herrani kiinnostunut naisesta.. Yrittipä ensimmäistä kertaa muutaman hassun astumis liikkeenkin tehdä! Moss alkaa olemaan mies. Valitsi vaan vähän turhan pienen ihastuksen kohteen. Mossin tassu oli samankokoinen kun neidin pää.

Sunnuntaina treenailtiin jotain pientä kotona ja lähdettiin  pariksi tunniksi Rajasaareen juoksemaan. Uimakausi siis alkoi. Oli yli 15 astetta lämmintä ja saari oli täynnä koiria.. Ainakin yli 30 koiraa. Ihanan nätisti kaikki leikkivät keskenään. Moss vaan palloili paikasta toiseen. Tavattiin myös 2 vuotias beussi uros. Olivat Mossin kanssa, kun yö ja päivä. Tämä oli iso ja leveä.. Moss näyttikin ihan nartulta sen rinnalla. Beussin omistajat olivatkin silleen, että nyt se löysi tyttöystävä. Piti selittää, eiku uros tämäkin on, mutta se on vielä niin nuori, että ei ole kasvanut leveyttä. :D

Tänään pääsin aikaisin koulusta, joten lähdin tekemään kevään ensimmäisen jäljen. Jäljelle tuli pituutta ehkä 50 m ja tein sen sulaneelle nurmikolle. Ajoin ihan tuoreena ja jätin melkein joka askeleelle palkan. Välillä jätin askeleita, jossa ei ollut mitään herkkua. Tein myös loppuun loivan mutkan. Aloitin siis kovin helposti, koska viime kesänä Moss ei tehnyt mutkia.
Moss ajoi jäljen hyvin. Hitaasti, nenä maassa.. Ei edes jaksanut syödä läheskään kaikkia herkkuja, koska sillä oli "kiire" eteenpäin. Käveli siis ihanan tarkasti ja tasaisesti koko jäljen. Mutkassa vähän meinasi eksyä, mutta hetken pyörittyään löysi perille. Hyvä, että sai ratkaista pulman itse ja selvisi siitä.

Lenkille, kun mentiin niin jonkun postilaatikkoon oli kiinnitetty minikokoinen variksenpelätin.. Toimii myös beauceroihin. Moss lattoi jarrut kiinni, kun näki kahisevasta heinästä tehdyn hahmon. Minä edellä ja koira hitaasti perässä lähestyttiin pelätintä. Ei millään meinannut uskaltaa tulla haistelu etäisyydelle. Ainakun tuuli, ja pelätin kahisi niin pakkia ja leikkiasentoa tarjoamaan. Loppujen lopuksi uskalsi tulla ja päästiin jatkaa matkaa. Pitänee tässä, joku päivä kävellä uudestaan siitä ohi.

Moss pääsi myös juoksemaan metsään. Kyllä se nautti ja pulikoi sulamislammikoissa. Hei, uimakausi avattiin sunnuntaina, joten totta kai lämpimänä päivänä pitää mennä uimaan. Koira nautti elämästään. Illalla voisi lähteä tekemään parkkikselle pikkutottistreenit.

Ohessa kuvia pääsiäisestä, jolloin oltiin tutun mökillä käymässä. Täällähän ei juuri ole ollenkaan lunta.
Komea Moss

Tassu

Aina valmis leikkimään

Moss syö lunta

Moss juoksee.. valkoinen hanki

Lisää kuvateksti


torstai 19. huhtikuuta 2012

Hakuilua ja Tottista

Tiistai ilta vietettiin Mossin kanssa haku metsässä. Koska viime aikoina on jäljestänyt niin tehtiin kaksi kapeaa kaistaletta, jotka tallottiin siksakkia koko alueelta, jotta jäljestämisestä ei olisi hyötyä.
No metsään tultaessa minusta tuntui melkein heti, että koira sai hajun, joten lähetin sen matkaan.. Pieleen meni.. Koira juoksi suoraan tietä päin ulos alueelta.. ja minä huudan.. palasi alueelle ja alkoi juosta aluetta haju jälkien perässä edes takaisin.. Eikä tullut luokse.. sitten se lähti keskialueen toiselle puolelle.. Tuli takaisin ja sain vihdoin kiinni.. Haettiin haju, ja onnistunut lähetys.

Toinen maalimies meni  melkein keskilinjalta lähettämällä.. Ei jäljestänyt.. kolmas maalimies löydettiin, mutta hajua jouduttiin hakea pikkasen lähempää. Onnistunut lähetys. Jos jotain hyvää pitää hakea niin osasi käyttäytyä hyvin maalimiehillä ja toinen ja kolmas meni ihan ok.

Lopuksi Moss päätti vielä lähteä eläimen perään.. Sinne katosi.. Tuli se hetken päästä sinne 40 m päähän tuijottelemaan, mutta ei liikahtanut, vaikka koko porukka sitä huuteli leikkimään.. Prk:een koira! :D No kävin hakemassa sen sieltä niin yritti mennä sulamislammikkoon uimaan.. Palkittiin koko porukalla kumminkin keskilinjalla enne autolle menoa.
Meinas iskeä epätoivo taas koiran kanssa..

Tänään tottisteltiin. Viimeksi sanottiin, että seuraamis asento on liian edessä. No viikolla kävin naksuttelemassa oikeasta paikasta. Oli korjaantunut. Moss muutenkin teki  kaiken nätisti, mutta innoskkaasti.. Tällä kertaa ei hyppinyt ja pomppinut, kun joku pentu :P Sain olla ylpeä.

Lopuksi vielä koko porukan paikalla makuut. Tämmöstä ei Mossin kanssa ikinä olla tehty. Meni todella hyvin. Pysyi maassa, kun pysyin lähellä ja kävin palkkailemassa. Välillä uskalsin mennä seitsemän askeleen päähän selin  koiraan. Jäätiin vielä lopuksi paikkamakuuseen, kun yksi teki tottista.

Hyvät treenit koiralle ja minulle. Olin ylpeä Mossista. Tuntui taas siltä, että kyllä me ollaan hyviä ja päästään mahdollisesti tavoitteisiin. On se hauska, miten viikon aikana nuo tuntemukset tuosta koirasta ja meidän yhteistyöstä menee epätoivon ja ylpeyden välillä. Pitää vaan uskoa itseensä ja ennenkaikkea koiraan!


torstai 12. huhtikuuta 2012

Tottis alkoi!

Kevät on täällä ja tänään oli kauden avaus pk-tottiksen osalta.
Olipas hauska päästä vähän treenailemaan. Aloitettiin Mossin kanssa uudessa ryhmässä. Heinin pitämässä Bh-ryhmässä.. Vielä on matkaa. Toimin myös ryhmässä apuohjaana eli lähinnä otan oppia Heinin kouluttamisesta.. kun sitten joskus alkaa vetämään sitä omaa ryhmää..

Moss oli taas ihan liian innoissaan kaikkesta. Seuras ihan liian edessä ja pomppi  pussailemaan mun naamaa koko ajan.. Yleensä ei hypi ollenkaan tai sitten kerran. Minkäs sille voi, jos riemu on rajaton.
Onneksi jäävät liikkeet suorittu hyvin ja kaikesta kauheudestaan sai silti kovasti kehuja taidoistaan nuoreksi koiraksi.

Varsin mukava ryhmä, jossa paljon erilaisia ja ikäisiä koiria ja ihmisiä. Tullaan varmasti oppimaan paljon. Kuulemma edessä on häiriötreenejä ja kaikkea muuta meille uutta.


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hakuilua

Tänään Mossin kanssa oltiin hakuilemassa taas epämääräisellä rojuparkkipaikalla. Otetiin taas 3 maalimiestä. Moss sai ensimmäisestä tosi kaukaa hajun, joten lähetin sen. Haki hyvin, vähän pyöri, koska maalimies oli betonielementtien päällä ja haju tuli monesta paikkaa.
Toisella maalimiehelle jäljesti, eikä meinannut saada kunnolla hajua. Joten, kun luulin sen saaneen hajun, niin lähetyksestä lähti oikeaan suuntaan jälkien perässä.. lopulta sitten näki maalimiehen.
Kolmas maalimies oli lumikasassa lakanan alla, sai hajun aika kaukaa josta lähetin ja täydellinen suoritus. Sain taas olla ylpee pojasta!

Torstaina nautiskeltiin metsälenkillä, josta mentiin tekemään tottista. Teki todella hyvin töitä..  näytin ennen "kentälle" menoa, että pallo mulla on mukana. Sitten kentälle ja tehtiin.. Palkkasin vasta sitten ja sitten palkkailin useammin. Koetetaan saada koiraa tekemään hyvässä vireessä ilman koko ajan palkkaamista, jos vaikka oppisi nostattamaan itseään tottista tehdessä.

Rottalaumaan liittyi uusi jäsen  Nöpö. Nöpö on 1.5-vuotias ja tarvitsi eläkekodin. Pikkutappelua oli aluksi, mutta nyt nukkuvat kaikki kolme sovussa.


sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

H- ja I-pentueen tapaaminen Juvalla

Vietettiin Launatai Juvalla erämajassa koiramaisissa merkeissä. Oli H-penneleiden toinen pentutapaaminen ja I-penneleiden ensimmäinen. Koiria oli paikalla aika hyvin.

Päivä eteni oikein hyvissä merkeissä. Oli ruokaa ja kokeneita kouluttajia ja uusia ihmisiä. Otettiin viettitreeniä Anteron avustuksella koirille, lisäksi otettiin näyttely- ja käsittelyharjoituksia, yhteisampumista, vähän tottista ja I-pennelit tietysti sai riekkua keskenään.
Erittäin hyvä päivä.

Laitoin kuvia Picasa-verkkoalbumiin ja  laitan parit kuvat Mossista tännekin.

Moss jaksoi hyvin koko päivän.. Väsyi hiukan iltaa kohden, mutta hyvin jaksoi Anteron kanssa leikkiä!





Minun tappaja!








 Torstai iltana minulle kotiutuivat kaksi n. 1- vuotiasta rottatyttöä. Nimesin ne siskojeni mukaan Annaksi ja Miraksi. Anna ja Mira ovat kotiutuneet oikein hyvin. Anna on kovin vilkas ja utelias, joka kiipeilee ja tulee syliin hakemaan herkkuja. Anna muutenkin vipeltää häkin ulkopuolella ainakun vaan antaa. Se jopa menee aina Mossia nuuhkimaan, kun Moss menee häkille ihmettelemään. Mira on hiukan ujompi vielä. Se ei oikein uskalla poistua häkistään. Uteliaisuus voittaa ja uskaltaa hakea herkkuja häkin ovelta, mutta häviää siitä nopeasti. Mira myös onnistuu aina nappamaan kädestäni kaikki herkut, ennenkun saan sen houkuteltua ulos häkistä! :D
Hauskoja kavereita.
Moss suhtautuu melko hyvin rottiin. Käy nuuhkimassa häkkiä ja katselee ihmeissään.. Yritti se pari kertaa haukkumalla komentaa rottia leikkimään kanssansa.. Hölmö koira.

Anna

Anna 

Mira iskee silmää

Mira