Sivut


torstai 11. heinäkuuta 2013

Idi 6kk ja lomailua

Me ollaan otettu kerrankin rennosti. Lähinnä vaan oltu ja lenkkeilty. En tiedä pitävätkö koirat siitä, mutta yrittävät sopeutua.

Viikonloppuna oltuun Susannalla Anttolassa. Meillä oli erittäin hauskaa. Aloitettiin lauantai  Mikkelin näyttelyllä missä sain esittää susannan koiran  Gabriellen. Esiintyi nätisti kanssa ja koira sai ERI1. Loistavaa. Idi sai vähän harjoitella näyttelyissä olemista turistina tosin.

Näyttelyistä lähdettiin vetämään tottista ja ampumisia. Kokeilin ekaa kertaa seuraamisesta ampumista. Eka ampuminen koira hämmenty, jatko kumminkin hyvin, toinen meni paremmin ja sit lisäksi 2 ampumista leikistä. Ei tunnu olevan ongelmaa, ehkä vähän kokematon tuo on mutta, kyllä se siitä.

Seuraavaksi suunnattiin hakuilemaan. Moss 3 maalimiestä. Vähän oli temppuilu 2 ja 3 ukoilla irtorullan kanssa, mutta oli loppujen lopuksi ottanut ja hyvin meni!
Idille kolme hajua. eka ihan ok, toinen oli vaikealla puolella, ei millään meinannut saada ja 3 roskiksessa, siitä haju jo 30m päästä ja hirveällä vedolla määrätietoisesti ukolle. Loistava pentu!

Lopuksi saivat vielä kaikki koirat juosta yhdessä ja niitähän riitti. Oliskohan meillä ollut joku 10 koiraa leikkimässä keskenään. :)

Lopuksi saivat koirat tutustua tarhakoiran elämään. Mossia vaivasia joku ja huusi tarhassa yöllä joten siirsin ne autoon nukkumaan.. Se oli virhe. Aamulla, kun avasin luukun niin ekana tuli hajusta oksennus refleksi. Molemmilla koirilla vatsat sekasin ja auto täynnä ripulia. Ei auttanut muu kun siirtää koirat tarhaan ja alkaa putsaamaan. Onneksi mulla on muovimatto autossa, joten siivoominen oli aika helppoa. Ihanaa.

Myöhemmin tehtiin vielä molemmille jäljet. Idi ajoi todella hyvin ja Mosskin yllätti. Tein sille kumminkin pitkän jäljen, jossa 5 90 kulmaa. Ja jälkeä ei olla ajettu koko keväänä. :D

Lopuksi VEO Milla ja beussit Moss, Idi ja Tare pääsivät juoksemaan pellolle.

Idi täytti tosiaan 6 kk. Painoa 28.6 KG ja korkeutta 59.5 cm!!













1 kommentti: